Logo
Mika Ilvesmäki
Inhimillisemmän Muuramen (ja vähän myös pappamopoilun) puolesta
Nämä sivut on tehty syksyn 2009 kunnallisvaaleja varten. 
 
Keuliiko mopo Muuramen kunnan päätöksenteossa vai onko se jo karannut käsistä? 
    Numero 46    
 sitoutumaton (KD)
 
Arvot ovat tekoja - eivät vain kauniita sanoja

 
 
 


Kaikille kuntalaisille taattava tasaveroiset palvelut

Tasaveroinen kohtelu on jokaiselle ihmiselle kuuluva perusoikeus. Perustuslaki määrittelee tämän oikeuden jokaiselle suomalaiselle. Kyseessä on ns. subjektiivinen oikeus eli oikeutta ei tarvise itselleen vaatia, sen on automaattisesti toteuduttava. On hyvä muistaa, että Perustuslaki säätelee muuta lainsäädäntöä.
 
Mutta, mutta, mutta..... Kuntalaisten tasaveroinen kohtelu ei ole aina itsestään selvyys. Se ei aina valitettavasti toteudu. Vaatimusta kuntalaisten tasaveroisesta kohtelusta on jatkuvasti pidettävä esillä ja siitä on jatkuvasti muistutettava. Olen joutunut tilanteeseen, jossa läheiselleni oli pakko hakea oikeusteitse oikeutta tasaveroiseen kohteluun. Kyseinen prosessi ei ollut kovin mukava ja toivon, että kukaan ei joudu kokemaan samaa.
 
Jokainen Muuramelainen on oikeutettu hänelle kuuluviin lakisääteisiin palveluihin. Tämä oikeus koskee kaikkia: nuoria, vanhoja, keski-ikäisiä, vammaisia jne. Tämä oikeus koskee myös niitä ihmisiä, jotka eivät voi itsenäisesti päättää hyvinvoinnistaan. Tätä oikeutta kunta ei voi viedä keneltäkään. Haluan edelleen olla varmistamassa kuntalaisten tasaveroisen kohtelun toteutumisen.